Perhosen elämää
Jaipurista otamme bussin Pushkariin. Noin viiden tunnin matka taittuu suhteellisen kivuttomasti.
Pushkar on yksi Intian vanhimpia kaupunkeja. Se on pyhä kaupunki. Pushkarissa palvotaan ennen kaikkea Brahmaa, hindulaisen kolmiyhteisen jumaluuden luojajumalaa (kaksi muuta ovat Vishnu ja Shiva). Kaupungin varsinaista perustamisvuotta ei tarkalleen tiedetä, mutta tarinan mukaan Brahma harjoitti täällä katumusharjoituksia 60000 vuoden ajan nähdäkseen välähdyksen Vishnusta. Tuhannet pyhiinvaeltajat tulevat vuosittain kylpemään pyhässä Pushkar-järvessä, jota kaupunki ympäröi.
Pushkarissa on syytä hoitaa heti pois päiväjärjestyksestä puja, pyhä rituaali. Järveen lasketaan kukkien terälehtiä, toistetaan papin kanssa muutamia rukouksia, jonka jälkeen otsassa kimaltelee kohta punaisen värin lisäksi sekalaisia ruoka-aineita kuten riisiä ja sokeria. Temppelille pitää toki tehdä lahjoitus, joka turisteille tarkoittaa 51, 101, 201, 301 tai enemmän rupioita. Tästä kaikesta saa ranteeseensa keltapunaisen ”Pushkar-rannekkeen”, joka käy kulkuluvasta mm. kaupungin temppeleihin. Ja mikä tärkeämpää, sitä vilauttamalla voi rauhoittaa pujan tyrkyttäjiä ja näyttää olevansa jo asettautunut kaupunkiin. Tästä kaikesta pitäisi tietysti seurata hyvää karmaa, ja sitähän reissun päällä aina tarvitaan. Miehet pitävät ranneketta aina oikeassa kädessään, kuten myös naimattomat naiset. Naineet naiset sujauttavat rannekkeen vasempaan ranteeseensa. Merkillinen tapa merkata ihmisiä, tuumimme, ja päätämme laittaa rannekkeet kuten naineet parit.
Pushkarissa alkaa heti säväyttää rauhallisuus isompien kaupunkien jälkeen. Järven ympärillä olevilla rappusilla (ghateilla) istuskelu, tyynen järven pinnan katselu ilta-auringossa ja naiset kirkkaissa sareissaan piirtyvät mieleen. Kyyhkysiä, lehmiä, koiria, sikoja… ihmisiä. Kaikki sulassa sovussa täälläkin. Hyvä tunnelma alkaa nousta pintaan eikä mielessä ole enää tilaa ärtyneille ajatuksille aikaisemmista vastoinkäymisistä huolimatta. Hotellin katolta avautuvat upeat näkymät tähtitaivaalle, varsinkin kun sähkökatkoksesta johtuen kaupungista tulee hetkessä hyvin pimeä.
Majatalomme, haveli-tyyppinen rakennus, osoittautuu mukavaksi paikaksi asustaa. Maksamme huoneestamme 300 rupiaa yöltä. Ruuat ovat mahtavan hyviä. Illalla on pakko tilata majatalon ravintolasta ensimmäinen pitsa Intiassa, koska sitä niin on kuullut kehuttavan. Ja kylläpä maistuukin hyvälle, vaikka lihatäytteistä voikin vai unelmoida. Pushkarissa kaikki lihatuotteet, kuten myös kananmunat loistavat olemattomuuttaan.
Pyhässä kaupungissa ei myöskään suvaita alkoholin nauttimista, eikä sitä ravintoloista voi tilata. Jos pyhäinhäväistyksen haluaa suorittaa, se onnistuu pimeillä kujilla kioskimyyjille vinkkaamalla, jonka jälkeen myrkkyjuoma toimitetaan hyvin salamyhkäisesti. Alkoholin kieltolaki on ollut kaiketi voimassa yli 200 vuotta. Kannabista sitä vastoin käytetään avoimesti, vaikkakin bhangia lukuun ottamatta se on Intiassa muodollisesti laitonta. Bhangia, joka on jauhettua kannabiksen lehteä ja kukintoa, ja joka usein sekoitetaan lassin, eräänlaisen maustetun jogurttijuoman sekaan, voi nauttia laillisesti koko Intiassa. Bhang on syvällä kytköksissä intialaiseen kulttuuriin ja sitä onkin käytetty jo tuhansien vuosien ajan varsinkin uskonnollisissa menoissa, juhlissa sekä lääkkeenä.
Syömme mahtavan lounaan eräässä paikallisten suosimassa ravintolassa. Syömme paneer currya, chapatia, jeera-riisiä, koftaa, macca rotia. Kaikki sujahtaa ääntä kohti ilman aterimia. Sormin syöminen alkaa maistua, vaikka omien sormien imeskely vielä tuntuukin hieman oudolta. Se on kuitenkin varmasti hygienisempää kuin aterimien käyttäminen: omien sormien puhtaudesta voi olla varmempi.
Lauantai-iltana majatalomme tarjoaa noutopöydän ja tanssiesityksiä. Nautimme mahtavasta ruoasta ja ihailemme tanssijoiden sulavia liikkeitä, monenkirjavia asusteita ja musiikin tahtiin heliseviä koruja. Tulennielijäpoika esittelee taitojaan. Kun valtava liekki leimahtaa hänen suustaan ylös kohti tähtitaivasta, tunnemme lämpöaallon kasvoillamme. Noin kymmenen miestä soittaa taustalla lyömäsoittimia. Kun huuma on korkeimmillaan, yleisöstä houkutellaan naiset mukaan tanssimaan. Myös majatalon tukevahko isäntä tulee näyttämään kuinka liike lähtee lantiosta, ja raikuvien aplodien saattelemana rohkaistuu tanssimaan vielä hieman.
Eräänä iltana olemme kävelemässä kotiin eräästä kahvilasta, kun astun yllättäen miinaan, lehmän paskaan, ja olen miltei liukastua siihen. Alan nauramaan. Nauramme molemmat. Olen onnistunut välttämään tuon kohtalon tähän astisella reissullamme, mutta se tapahtuu vihdoin Pushkarissa. Enkä ole ollenkaan harmissani. Kaikki mikä voi tapahtua, tapahtuu. Tuo koko episodi tuntuu jotenkin niin… syvälliseltä ja lämpimältä. Jotain henkistäkin siinä on. Se tuntuu tietyllä tapaa vapauttavalta. Nyt on tämäkin koettu! Mitä seuraavaksi? Jalkojen pesu hotellihuoneella.
Seuraavana päivänä näen lehmät aivan uudessa valossa, kuten oman kajastukseni hotellihuoneen puuttuvasta peilistä. Haluan parturiin. En pelkästään takatukan turhan rivakasta kasvusta johtuen, vaan uusien kokemusten janostani. Ja isot ovatkin ne parturin sakset, jotka kohta pelottavan nopeaa tahtia napsauttelevat hiuksiani lattialle läheisessä puodissa. Parturin silmistä näen loisteen, joka haluaisi niin kovasti ajella kuukauden vapaasti kasvaa rehottaneen partani. Sir, please let me shave you, you need it. I have a new razor, see. Viittaan kintaalla moisiin ehdotuksiin, mutta suostun kuitenkin vastavuoroisesti hierontaan. Koko hoito tulee maksamaan 200 rupiaa, koska en älynnyt suorittaa minkäänlaista tinkimistä uusien kuvioiden häkeltämänä. Olen kuitenkin lopputulokseen varsin tyytyväinen. Pehko on astetta siistimpi. Ja öljytty.
Viimeisenä päivänä kävelemme Pushkarin kapeita katuja, jotka ovat täynnä reppureissaajia, kaupustelijoita, lehmiä. Riksat puuttuvat lähes tyystin, mistä olemme olleet molemmat enemmän kuin mielissämme. Ennen viimeistä laskeutumistamme ghateille jättääksemme jäähyväiset Pushkar-järvelle, värikäs perhonen lepattelee erään rakennustyömaan liepeillä. Ihmiset pysähtelevät hymyillen tarkkailemaan sen kaunista mutta epävakaan näköistä liihottelua. Joku yrittää tarjota kättään, josko perhonen laskeutuisi sille, mutta se vain jatkaa suhteellisen päämäärätiedottomalta vaikuttavaa matkaansa eikä näytä osaavan päättää mihin asettua. Se on perhosen elämää.
