Barcelona siirtymävaiheessa
Olen saapunut Gironan lentokentälle keskiviikkoiltana. Kylmä ilma puskee tehokkaasti kevyen vaatetukseni läpi ja tuntuu siltä, että täällä tarvitaan samoja vaatteita kuin pohjoisessakin vaikka lämpötilaero huitelee jossain 20:n ja 30:n celciusasteen välimaastossa. Ehkä tämä on hyvä paikallisiin tutustumisen kannalta, koska olemme nyt varmasti lähempänä samaa värähtelytasoa.
Pian olen jo urbaanimmassa maastossa. Löydän jotenkin tieni Park Sandaruun, yhteisökeskukseen, jossa tapaan tulevan kämppikseni, Stephanin. Siellä on myös Eva, Valenciasta.
Kyseessä on ”Barcelona en transicion” -tapaaminen, jonka käännöstyökalu kääntäisi muotoon: ”Barcelona siirtymävaiheessa”. Siitä tapaamisessakin on kyse. Ihmiset kouluttavat toisiaan tulevan laman tai mahdollisen rahatalouden romahtamisen varalta. Meneillään on erilaisia projekteja, joilla tuetaan paikallista tuotantoa ja taloutta.
Stephanin kautta olen saanut tutustua myös projekteihin, joissa ihmiset ovat ottaneet urbaaneja käyttämättömänä olleita alueita haltuunsa ja alkaneet yhteistuumin tehdä paikalla jotain hyödyllistä kuten vaikkapa järjestäneet tapahtumia tai perustaneet sinne kasvimaan tai puutarhan.
Kansalaisaktiivisuuden taso tuntuu olevan täällä suhteellisen korkealla ja se onkin yksi niistä asioista joka näkyy ja kuuluu. Jo vajaa kymmenen päivää saapumiseni jälkeen, eilen illalla, kaupungilla kulkiessani alkoi Gracian asuinalueelta mielenosoitus, jossa yllättävänkin iäkkäät ihmiset osoittivat melko aggressiiviseen sävyyn mieltään poliittisen toimistorakennuksen edessä poliisien valvonnan alla. Joku vallassa oleva päättäjä oli päättänyt leikkauttaa julkisen terveydenhuollon menoerää, jonka seurauksena mm. yksi sairaala on lakkautettu ja monet menettäneet työpaikkansa.
”Sanidad pública y gratuita” (Julkinen ja ilmainen terveydenhuolto), ”Recortes en sanidad genocidio social” (terveydenhuollon leikkaukset ovat kansanmurha), ”No al cierre del ambulatorio” (Ei ambulanssin lakkauttamiselle) oli kirjoitettu joihinkin mielenosoittajien kyhäämiin kyltteihin. Vihellyskonserttia ja laulua jatkui tovin, jonka jälkeen arviolta parisataapäinen ihmismassa jatkoi marssiaan pitkin katuja.
Ystäväni kertoi, että mielenosoittajat aikovat mennä valtaamaan illalla vielä jonkin valtatien pätkän, ja kuulin myös että ihmisiä kerääntyisi myöhemmin illalla vielä paljon enemmän Plaça Sant Jaumelle, Barcelonan hallinnolliseen ytimeen. Olen kuitenkin sen verran uupunut päivän kävelyretkestä Park Güelliin, Gaudin puistoon, että en jaksa enää lähteä osoittamaan mieltäni. Sitä paitsi Stephanilta olen oppinut ”mielenosoittamisen olevan eilispäivää ja itseorganisoitumisen nykypäivää”.
Kun nyt raha tuli puheeksi, viime aikoina olen törmännyt paikallisvaluuttoihin tai nk. paikallisrahaan. Se on nykyisin vallallaolevaan niukkuuteen pohjautuvaan rahajärjestelmään vaihtoehtoinen, yhteisön jäsenten kesken toimiva rahajärjestelmä. Paikallisrahaa tienataan yhteisölle omistautumisen mukaan. (1) Lisätietoja Suomessa käytöstä olevasta paikallisrahasta, tovista, saa Stadin Aikapankin kautta.
Kävin vierailulla myös eräässä pitkän linjan talonvaltausprojektissa. Can Masdeu on kymmenen vuotta sitten vallattu sairaalarakennus kaupungin laidalla, jota ympäröivä laakso rehottaa täynnä varsin tyylikkään oloisesti hoidettua kasvimaata ja puutarhaa. Tällä hetkellä päärakennuksessa asuu noin 20 henkeä, joista kukaan ei tosin ole alkuperäisiä valtaajia. Yhdessä he kasvattavat ruokaa, valmistavat erilaisia tuotteita, ylläpitävät paikkaa ja järjestävät tapahtumia. Siellä on joka sunnuntai avoimet ovet, joten haluan toki käydä vierailulla.
Aamulla paikalla on ollut käynnissä mm. kivunlievitys- ja puutarhurointityöpajat, kuulen saapuessani juuri lounasaikaan. Ulkona on todella viileä sää, mutta heti sisälle astuessani tunnen ihmisvilinän aikaansaaman lämmön. Paikalle on ahtautunut varovaisen arvion mukaan ainakin 80 henkeä. Lounasmaksu 3,5 euroa käytetään joihinkin yleishyödyllisiin projekteihin kuten vaikkapa urbaanin puutarhan tai kasvimaan perustamiseen. Lounaaksi on herkullista linssimuhennosta, riisiä ja leipää.
Paikalla järjestetään illemmalla myös tiedotus- ja keskustelutilaisuuksia, joissa esitellään erilaisia projekteja ja väännetään arvatenkin varsin poliittisista kysymyksistä. Välistä tunnen itseni hieman yksinäiseksi ja hukkuneeksi käännöstyöhön, koska en puhu juuri lainkaan katalaania. Espanjaakaan en osaa, mutta en ole varma pitäisikö edes yrittää, koska katalaani on kuitenkin paikalliskieli.
Opin ensimmäisen katalaaninkielisen sanani: ruc, aasi. Siinä missä härkä on Espanjan, aasi on Katalonian kansalliseläin. Vaikka kieli onkin hieman hakusessa, olen sentään löytänyt aasini. En huutele enää Nasruddinin lailla kaduilla aasilla ratsastaessani hukanneeni aasini. Kaikki on tässä! Ei ole mitään salattuja tarkoituksia. Täältä ei pääse sinne, mutta mihinkään muuallekaan ei voi mennä.
Iltapäivällä, lounaan aikana, Aurinko menee voimakkaasti pilveen ja taivaalta alkaa leijailla aluksi pieniä mutta yhä suurenevia lumihiukkasia. Katselen satavaa lunta ja tunnen kevyesti syyllisyyttä siitä että olen tuonut talven tänne mukanani. On se kuitenkin paikallisille ihmisille erikoinen kokemus, jollaista ei joka vuosi pääse todistamaan. Itsekin tietyllä tavalla nautin lumen näkemisestä. Se vie minut hieman takaisin sinne maahan, jossa lumesta saadaan usein nauttia työllisyyttä voimakkaastikin lisäävällä tavalla.
Luonto kapinoi. Ihmismielet kapinoivat. Jos ihmisen näkee osana luontoa, tässähän on selvä yhteys, tuumin.
Can Masdeutakin ennen olen ottanut eräänä päivänä kopin tarjouksesta lähteäkseni ilmaiselle kaupunkikierrokselle irlantilaisen Duncanin opastamana, joka sellaisia järjestää eräästä travelbaarista käsin. Ehkä voisin ymmärtää jotain kaupungin historiasta, ja siten jotain myös siitä, miksi tunnen jatkuvasti aistivani varsin vallankumouksellisen tuoksun leijailevan ympärilläni, missä ikinä kävelenkin tai istunkin.
Kävelemme pitkin La Ramblaa, joka on saanut oppaan mukaan nimensä paikalla sijainneesta likaviemärijoesta ja tarkoittaa ”loan kantajaa”. Shit seems to be happening here, tuumimme. Myöhemmin selviää, että katalonialaisilla on ilmeisesti erikoisen paska maku muussakin suhteessa. Heidän jouluperinnekulttuurissaan on hahmo nimeltä caga tió, paskasetä, jolta saa lahjoja sen jälkeen kun on hakannut hänet paskaksi (beat the shit out of him).
”Tió pannaan joulukuun alussa esille kotiin sekä ruokitaan ja peitellään joka yö, ettei sille tulisi nälkä ja kylmä. Jouluna sitä hakataan kepeillä ja sen käsketään ’kakata’ lahjoja. Samalla lauletaan tapahtumaa varten tehtyä laulua, joka kuuluu esimerkiksi seuraavasti:
kakkaa, halko,
kakkaa turróneita, pähkinöitä ja juustoa,
jos et kakkaa hyvin,
annan sulle keppiä.
kakkaa halko!”(Lähde: wikipedia)
Kaupunki vaikuttaa todellakin melko vanhalta, joten ehkä on parempi vain kunnioittaa paikallisten perinteitä. Kaupungin vanhin tori on 800 vuotta vanha. Ja kaupunki oli ennen muuritettu, tottakai, ennen kuin muurit, mitä ilmeisimmin, paikalliseen tapaan hakattiin paskaksi.
Katalonian itsenäisyyslipussa on paljon samaa Kuuban lipun kanssa. Kansannousu on todella kiehunut täällä satoja vuosia. Tälläkin hetkellä käynnissä on sota. Edellisen kerran kolme kuukautta sitten mellakoissa ihmisiä oli ammuttu kumiluodeilla kuoliaiksi.
Kaikesta tästä näennäisestä väkivaltaisuudesta huolimatta, kaduilla saa todella liikkua turvallisin mielin eikä ketään rähinöijiä ole näkynyt missään. Ei kapakkatappeluita, ei edes ihmisiä korottamassa ääntään toisilleen lukuunottamatta joitakin kinastelevia turistipariskuntia. Oppaan mukaankin kaupunki on siinä mielessä melko rauhallinen ja turvallinen. Ainoastaan taskuvarkaita vastaan kannattaa hieman varautua.
Kaupunkikierroksen jälkeen olen vielä hieman paskana kaikesta matkustamisesta ja travelbaari tuntuu olevan jotenkin liikaa. Jään silti vielä yhdelle oluelle kahden australialaisen, yhden kanadalaisen ja irlantilaisen oppaan kanssa. Jossain vaiheessa puhutaan rugbystä ja muistakin kontaktilajeissa. Herään keskusteluun oikeastaan kunnolla vasta siinä vaiheessa kun joku väittää lacrossen olevan varmasti urheilumuoto jossa päästään lähimmäksi keskiaikaista taistelua. Kun kerron, että olen taistellut pari viikkoa aikaisemmin Espoossa miekoin, keihäin ja kilvin sekä saanut muutamaan otteeseen nuolesta päähäni bofferointitreeneissä, kukaan ei mainitse enää lacrossea, mutta innokkaita boffaajia löytyisi pöydästä jo muutama kappale, koska ”[boffaajat] ovat keksineet täydellisesti hauskimman kuviteltavissa olevan lajin”.
Mitä kaupunkikierroksesta jäi käteen? Paljon informaatiota, ehkä liikaakin. Pähkinänkuoressa kaupungilla ja alueella tuntuu olevan varsin kuuma historia ja paikalla kiehuu edelleen. Maa on tuliperäistä enkä yhtään ihmettelisi jos täältä tultaisiin jatkossakin uutisoimaan varsin vallankumouksellisissa tunnelmissa.
Tällä hetkellä kylmä sää rauhoittaa, tai pikemminkin jähmettää, ainakin itseäni, sillä asunnossa jossa asun on lämpöä 13-15 asteen hujakoilla, koska ”Barcelonassa ei tarvita lämmitystä”.
Tutkimukset jatkuvat.
