Mateusz kirjoittaa minulle muistikirjaan muutamia tärkeitä puolalaisia fraaseja. Dziękuję sanottaisiin kiitettäessä, proszę pyydettäessä ja przepraszam oltaessa pahoillaan, czy moze mnie pan/pani wysadzić na końcu tego miasta w kierunku Warszawa haluttaessa kuljettajan jättävän minut ulos kyydistä kaupungin jälkeen Varsovaan menevälle tielle. Mitäpä muuta tarvitsisin? Kun Mateusz ojentaa minulle Euroopan karttansa, perustellen päätöksensä sillä, että tarvitsisin sitä enemmän kuin hän koska hän tuntee Puolan kyllä, voin vain todeta että hyvä ystävä kyllä tietää joskus itseänikin paremmin mitä tarvitsen.

Liftaan jonkin aikaa vilkkaalla tiellä M:n aikaisemmin tekemällä ”Polska”-kyltillä. Turhaudun pian ja menen roskiksille hakemaan pahvia uutta kylttiä varten. Teen ”Poland”-kyltin, koska haluan antaa ihmisille sen totuudenmukaisen vaikutelman, että en ole puolalainen.

Käyn juttelemassa vielä huoltoaseman terassilla istuvan Mateukszen kanssa. Sovimme, että tapaisimme ehkä vielä Varsovassa myöhemmin tänään, jos Tie niin päättäisi. Emme sano hyvästejä.

(lisää…)

Kapuan teltasta ulos pyörittyäni jonkun aikaa. Viime aikoina minun on ollut vaikea nukkua pitkään aamuisin. En kai malta nukkua koska hereillä olo on sen verran kiehtovaa aikaa. Mitä tahansa voi tänäänkin tapahtua.

Telttaa pakkaillessamme metsästä ilmestyy mies. Emme puhu samaa kieltä, mutta kaverilla on selvästi jotain sanottavaa. Hän kyselee juotavaa, ja kun tarjoan vettä, ei hän sitä kuitenkaan ota vastaan. Edgarsiksi esittäytyvä, jonkin verran rähjääntyneen oloinen kaveri on nonverbaalisen viestinnän perusteella jotain tasoittavaa vailla. Sormet ovat kaulalla, eli eilen on tullut juotua itsensä kurkkua myöten täyteen. Näytämme tyhjää viinipulloa ja kohottelemme olkapäitämme ja käsiämme ilmaan.

Edgars alkaa avautumaan minulle kohtalostaan. Hän on sotilasarvoltaan majuri ja työskennellyt poliisina. Hän joutui kuitenkin vankilaan, ilmeisesti juuri alkoholin takia. Kaikesta Edgarsin elehdinnästä tulkitsen hänen yrittävän viestittää meille ettei viinan kanssa läträäminen olisi ratkaisu mihinkään. Olen Edgarsin kanssa samaa mieltä. Hän katsoo minua pitkään silmiin hyväntahtoisesti ja ravistaa kättäni ja toivottaa omalla tavallaan meille hyvää matkaa. Yhtä nopeasti kuin tämä mystinen metsän mies ilmestyikin on hän kohta kadonnut rantahietikkoa pitkin näkymättömiin.

Olemme seisoskelleet jo tovin maantien varressa. Sanon M:lle, että ”lūdzu”-kyltti yleensä auttaa nopeasti ja alan piirtämään L-kirjainta pahviin neonpunaisella tussilla. Samassa auto karauttaa pysähtyy viereemme. ”Enpä olisi uskonut, että se toimii näin nopeasti”, huudahdan innoissani ja heitän kyltin reppuun myöhempää viimeistelyä varten. Mateusz nauraa ja on jo juoksemassa autolle.

(lisää…)

Olenkohan unessa vai hereillä?

Mistä aloittaisin kertomaan, matkastani Intiaan?

Mikä siinä Intiassa on niin ihmeellistä? Ehkä se

• harmoninen sekasorto
• melodinen meteli
• puhdas saasta?

Ei, sanat tai valokuvatkaan eivät riitä ilmaisemaan sitä mitä koimme Intiassa puolentoista kuukauden aikana. On kai aivan turha yrittääkään alkaa selvittämään kenellekään omaa Intiaani, koska se ei ole itsellenikään selvillä.

Sanotaan, että matkailu avartaa ja voi aiheuttaa joitakin kysymyksiä. Jos lähtee Intiaan etsimään vastauksia, saattaa pettyä karusti, koska tuloksena voi olla vastausten sijaan hyvinkin vain rinkallinen uusia.

(lisää…)

Perhoset ovat löytäneet viimein kaltaistensa keskuuteen, Perhentian-saarille nimittäin, Malesiaan. Saariryhmä koostuu Iso-Perhentianista ja Pienestä Perhentianista. Ainakin tällä pienemmällä on todella paljon värikkäitä perhosia. Jotkut niistä ovat todella suuria ja lentelevät melkoista vauhtia väistellen kaikki kuvausyritykseni. (Alina on onneksi parempi kuvaaja.) Toiset ovat pienempiä, mutta eivät välttämättä yhtään sen hitaampia. Kun tänäkin aamuna kävelin viidakon halki tänne saaren länsirannikolle, monta monenkirjavaa perhosta liihotteli ohitseni. Yksi yhteinen tekijä niille tuntuu olevan kiire joka paikkaan.

Vaikka perhoset eivät paljon tunnu pysähtelevän (mikä vaikeuttaa niiden valokuvaamista), Perhentian on loistava paikka pysähtymistä varten ainakin meille ihmisille. Malaijin kielinen sana Perhentian tarkoittaakin pysähdystä. Tästä Thaimaahan on matkaa kai noin 70 kilometriä. Malesian ja Thaimaan välillä matkustaneet kauppiaat antoivatkin saariryhmälle aikoinaan tuon nimen. Nykyään saaret elävät täysin turismista. Saariryhmä on tätä nykyä suosittu varsinkin sukeltajien keskuudessa.

(lisää…)

Jaipurista otamme bussin Pushkariin. Noin viiden tunnin matka taittuu suhteellisen kivuttomasti.

Pushkar on yksi Intian vanhimpia kaupunkeja. Se on pyhä kaupunki. Pushkarissa palvotaan ennen kaikkea Brahmaa, hindulaisen kolmiyhteisen jumaluuden luojajumalaa (kaksi muuta ovat Vishnu ja Shiva). Kaupungin varsinaista perustamisvuotta ei tarkalleen tiedetä, mutta tarinan mukaan Brahma harjoitti täällä katumusharjoituksia 60000 vuoden ajan nähdäkseen välähdyksen Vishnusta. Tuhannet pyhiinvaeltajat tulevat vuosittain kylpemään pyhässä Pushkar-järvessä, jota kaupunki ympäröi.

Pushkarissa on syytä hoitaa heti pois päiväjärjestyksestä puja, pyhä rituaali. Järveen lasketaan kukkien terälehtiä, toistetaan papin kanssa muutamia rukouksia, jonka jälkeen otsassa kimaltelee kohta punaisen värin lisäksi sekalaisia ruoka-aineita kuten riisiä ja sokeria. Temppelille pitää toki tehdä lahjoitus, joka turisteille tarkoittaa 51, 101, 201, 301 tai enemmän rupioita. Tästä kaikesta saa ranteeseensa keltapunaisen ”Pushkar-rannekkeen”, joka käy kulkuluvasta mm. kaupungin temppeleihin. Ja mikä tärkeämpää, sitä vilauttamalla voi rauhoittaa pujan tyrkyttäjiä ja näyttää olevansa jo asettautunut kaupunkiin. Tästä kaikesta pitäisi tietysti seurata hyvää karmaa, ja sitähän reissun päällä aina tarvitaan. Miehet pitävät ranneketta aina oikeassa kädessään, kuten myös naimattomat naiset. Naineet naiset sujauttavat rannekkeen vasempaan ranteeseensa. Merkillinen tapa merkata ihmisiä, tuumimme, ja päätämme laittaa rannekkeet kuten naineet parit.

Pushkarissa alkaa heti säväyttää rauhallisuus isompien kaupunkien jälkeen. Järven ympärillä olevilla rappusilla (ghateilla) istuskelu, tyynen järven pinnan katselu ilta-auringossa ja naiset kirkkaissa sareissaan piirtyvät mieleen. Kyyhkysiä, lehmiä, koiria, sikoja… ihmisiä. Kaikki sulassa sovussa täälläkin. Hyvä tunnelma alkaa nousta pintaan eikä mielessä ole enää tilaa ärtyneille ajatuksille aikaisemmista vastoinkäymisistä huolimatta. Hotellin katolta avautuvat upeat näkymät tähtitaivaalle, varsinkin kun sähkökatkoksesta johtuen kaupungista tulee hetkessä hyvin pimeä.

(lisää…)

Norsu Amber-palatsille vievän tien varrella

Lähtö Agrasta tapahtuu jo ennen kukonlaulua viiden aikoihin aamulla. Sängystä täytyy siis kömpiä ylös jo ennen neljää. Hotellista pääsemme ulos vasta herätettyämme respan lattialla nukkuneen kaverin. Kiittelemme, kumarramme; pyytelemme anteeksi, pyllistämme.

Hotellin välittömästä läheisyydestä vasempaan äijät istuskelevat ritisevän nuotion ympärillä. Yksi heistä on tietysti passissa oleva riksakuski. Käydään totuttuun tapaan tiukka keskustelu kyydityksen hinnasta, sään kylmyydestä ja riksojen vähyydestä ympärillämme. Päästyämme yhteisymmärrykseen, survomme rinkkamme riksan takaosaan ja pärähdämme Agran mustaan yöhön.

(lisää…)

No hurry, no worry.
No chicken, little curry.

24 hour, full power.
Just toilet, no shower.

No woman, no cry.
No chapati, no chai.
Go high and die.

Without college, no knowledge.
Without wife, no life.
Sometimes wife becomes a knife.

– Intialainen kadunmies

Kävellen Taj Mahalin ympäri

Viisi yötä Sarnathissa riittää ja olemme jälleen täynnä uutta matkustusenergiaa. Sitä tarvitaankin, sillä seuraava matkakohde, Agra, on ennakko-odotustemme mukaisesti hektinen ja turisteja vilisevä kaupunki. Se on yksi ns. turistien kultaisen kolmion, Delhi-Agra-Jaipur, kaupungeista.

Junamatka Agraan osoittautuu yhdeksi rankimmista matkoista mitä kumpikaan meistä on taittanut. Olimme varanneet ns. RAC-lipun (Reservation Against Cancellation) sleeper-osastoon (alin luokka), koska junat olivat niin täyteen buukattuja lähipäiville, että muitakaan vaihtoehtoja ei paljon ollut. RAC tarkoittaa, että junaan voi astua, mutta takuita nukkumapaikasta ei välttämättä ole jos peruutuksia ei tule tarpeeksi. Meille kävi niin, että saimme nukkua yhdessä yhdelle henkilölle varatussa punkassa. Ja matka kesti 15 tuntia. Kylmä myös oli koska ikkunat eivät olleet kovin tiiviit. Yllättävää oli että ylipäätään pystyimme nukkumaan, koska punkka on niin pieni että yksinäänkin mahdun siihen korkeintaan johonkin sikiöasennon tapaiseen.

Saapuminen Agraan muistuttaa hyvinkin paljon taannoista saapumistamme Delhiin. Viileä aikainen aamu. Punainen aurinko möllöttää kauniina sumuisella taivaalla. Ruuhkat ovat melkoiset ja riksan takapenkillä matkustaminen on vilpoista. Riksakuski osoittautuu todella tarrautuvaksi. Olemme jo hotellimme puutarharavintolassa aamupalalla kun riksakuski vielä pyörii hotellin respassa, yrittäen ilmeisesti väittää tuoneensa meidät paikalle, ja siten kerjätä itselleen jonkinlaista palkkiota.

(lisää…)

Tajuan olevani matkalla oikeastaan vasta Sarnathissa. Olemme olleet Intiassa jo 12. päivästä asti. Tuo pieni Varanasin lähellä sijaitseva kylä herättää minut. Mitä oikeastaan on tapahtunut tähän mennessä?

(lisää…)

Vierailija kysyy vauva-foorumilla, ”Miksi ihmiset , jotka haluavat pois oravanpyörästä, lähtevät Intiaan? Miksi sitä itseään ei voi etsiä ja löytää vaikka Lievestuoreella, vaan pitää matkustaa juuri Intiaan?”

Tämä onkin hyvä kysymys. Onneksi vastaukset elämän visaisimpiinkin kysymyksiin löytyvät anonyymeiltä keskustelufoorumeilta.

Tässä viestiketjuun tulleita vastauksia kootusti

• halpa elää
• hyvä paikka kokea jotakin erilaista
• Intian värikylläisyyden ja lämmön piristävä vaikutus
• joogakeskukset ja retriitit
• ”pitää lähteä kauas, jotta näkisi lähelle” –Vierailija
• ”Intiaan lähtevät ne jtka haluavat thedä itsestään numeron ja olla jotain erikoista ja me tavalliset tallaajat puurretaan että saadaan heidäkin elätettyä-” –Vierailija
• kotimaanmatkailu on kallista
• halvat huumeet
• halu pois materiaalikulttuurista joka tuhoaa ihmisen sisintä

Näistä pystyn kyllä itsekin allekirjoittamaan muutaman syyksi, pois lukien huumeet, joogan ja itsestään numeron tekemisen.

Ehkä kuitenkin tärkein syy itselleni Intiaan lähtemiseksi on sen haasteellisuus ja kiehtovuus. Intia tuntuisi siis hyvältä paikalta kokea jotakin aivan erilaista kuin mihin on tottunut.

Eräs ihminen tosin kommentoi vähän aikaa sitten, että reissaajat lähtevät hakemaan ”kannuksensa” Intiasta. (Ei tietenkään ollut itse matkustanut koskaan sinne.) En osaa ajatella sitä noin. Tosin, harva Intiaan kuitenkaan lähtisi jos haluaisi mahdollisimman helpon ja mukavan reissun.

Kai sitä vain täytyy olla jollain tavalla tärähtänyt jos haluaa Intiaan. Tai siitä voi olla ainakin etua. Lievestuoreeltakin voi kyllä löytää itsensä.

Kuva: Stuck in Customs