Olen saapunut Gironan lentokentälle keskiviikkoiltana. Kylmä ilma puskee tehokkaasti kevyen vaatetukseni läpi ja tuntuu siltä, että täällä tarvitaan samoja vaatteita kuin pohjoisessakin vaikka lämpötilaero huitelee jossain 20:n ja 30:n celciusasteen välimaastossa. Ehkä tämä on hyvä paikallisiin tutustumisen kannalta, koska olemme nyt varmasti lähempänä samaa värähtelytasoa.
Aamulla kirjoittelen blogimerkintää, mutta maittavan aamiaisen jälkeen olen jo Kasian ja Mayan kanssa kävelemässä kaupungilla. Kasia tarjoaa minulle jäätelön Lodyz Automatossa, eli jätskikiskalla. Maku vaihtelee, mutta ainakin tämänpäiväinen mustikka iskee jäätelötajuntaani melkein yhtä tykisti kuin Hanoin Kem Tràng Tiền-jäätelö.
Kännykkä herättää noin neljän tunnin aamu-unien jälkeen. On aika jättää Laura, Rihards, Loïc – ja Fabian, joka juuri saapui yölliseltä seikkailultaan. Syömme kuitenkin kaikessa rauhassa ennen lähtöä nuudelisoppaa aamupalaksi. Laura antaa minulle myös lahjaksi paikallisen olutmerkin sponsorikynän jossa on valo. Olen jo antanut Lauralle ja Rihardsille Vietnamista tuomani syömäpuikot.
Otamme journalistin kanssa bussin #18 Lauran neuvomalle ”pagrieziens uz därziniem”-pysäkille.
Aloitan liftaamaan 12.30. Mateusz istuu varjossa hetken ja ilmoittaa lähtevänsä ostamaan tupakkaa. Kun hän tulee takaisin, juttelemme siitä kuinka yksinäiset naiskuljettajat eivät ole vielä kertaakaan ottaneet meitä kyytiin, eivätkä varmasti tulisi ottamaankaan. Toinen joka M:n mielestä on haasteellinen ovat BMW-kuskit. Kerron minut BMW:llään kyytiin napanneesta Timosta Tallinnassa, mutta Mateusz on silti epäluuloinen: BMW:tä ajavat eivät koskaan ota kyytiin!
Viimeistelen Lūdzu-kyltin odotellessa ja nostan sen pystyyn peukaloni kera. Kyltti auttaa heti. BMW pysähtyy, sisällään yksinäinen naiskuljettaja. Taas kerran astumme nauraen autoon. Kuljettaja vaikuttaa hieman hermostuneelta. Ehkä hän jo katuu päätöstään ottaa kaksi miespuolista henkilöä kyytiinsä? Hän heittää meitä vain muutaman kilometrin matkan seuraavaan liittymään asti.
Kapuan teltasta ulos pyörittyäni jonkun aikaa. Viime aikoina minun on ollut vaikea nukkua pitkään aamuisin. En kai malta nukkua koska hereillä olo on sen verran kiehtovaa aikaa. Mitä tahansa voi tänäänkin tapahtua.
Telttaa pakkaillessamme metsästä ilmestyy mies. Emme puhu samaa kieltä, mutta kaverilla on selvästi jotain sanottavaa. Hän kyselee juotavaa, ja kun tarjoan vettä, ei hän sitä kuitenkaan ota vastaan. Edgarsiksi esittäytyvä, jonkin verran rähjääntyneen oloinen kaveri on nonverbaalisen viestinnän perusteella jotain tasoittavaa vailla. Sormet ovat kaulalla, eli eilen on tullut juotua itsensä kurkkua myöten täyteen. Näytämme tyhjää viinipulloa ja kohottelemme olkapäitämme ja käsiämme ilmaan.
Edgars alkaa avautumaan minulle kohtalostaan. Hän on sotilasarvoltaan majuri ja työskennellyt poliisina. Hän joutui kuitenkin vankilaan, ilmeisesti juuri alkoholin takia. Kaikesta Edgarsin elehdinnästä tulkitsen hänen yrittävän viestittää meille ettei viinan kanssa läträäminen olisi ratkaisu mihinkään. Olen Edgarsin kanssa samaa mieltä. Hän katsoo minua pitkään silmiin hyväntahtoisesti ja ravistaa kättäni ja toivottaa omalla tavallaan meille hyvää matkaa. Yhtä nopeasti kuin tämä mystinen metsän mies ilmestyikin on hän kohta kadonnut rantahietikkoa pitkin näkymättömiin.
Olemme seisoskelleet jo tovin maantien varressa. Sanon M:lle, että ”lūdzu”-kyltti yleensä auttaa nopeasti ja alan piirtämään L-kirjainta pahviin neonpunaisella tussilla. Samassa auto karauttaa pysähtyy viereemme. ”Enpä olisi uskonut, että se toimii näin nopeasti”, huudahdan innoissani ja heitän kyltin reppuun myöhempää viimeistelyä varten. Mateusz nauraa ja on jo juoksemassa autolle.
Saavumme perjantai-iltana Helsingin Tervasaareen vähän ennen kymmentä. On jo pimeää kun astumme veneeseen.
Peace Blossom on levännyt laiturissa jo pidemmän tovin. Edellisestä purjehduksesta on vierähtänyt kuukauden päivät. Veneen akut ovat päässeet hieman tyhjenemään eikä moottori lähde käyntiin. Alamme kuitenkin nukkumaan puoliltaöin. Asiat järjestyisivät kyllä. Pääsisimme kuitenkin keinolla tai toisella Suomenlahden yli.
Viikonloppuna päätin, että suuntaisin pian etelään. En tosin vielä tiennyt tarkalleen miten sen toteuttaisin, koska en ole kovin kokenut ilman rahaa (tai hyvin pienellä rahalla) matkustamisessa. Monet ihmiset ovat kuitenkin innostaneet rahatta matkustamiseen omalla esimerkillään (mm. Tomi Astikainen, Teppo@Liftari.org, sekä monet ihmiset jotka olen tavannut liftaamassa internetin ulkopuolellakin). Liftausharjoitukseen löytyi lisämotivaatiota myös akuutista likviditeettivajeesta eli täydellisestä persaukisuudesta. Kaiken tämän rohkaisemana päätin aloittaa projektin: Eurotta Euroopassa.
Projektilla ei ole mitään kiveen hakattuja tavoitteita ja nekin tavoitteet, jotka on tällä hetkellä asetettu, saattavat muuttua sitä mukaa kun tilanne elää. Kukaan ei kuitenkaan tiedä mitään huomisesta edeltäkäsin, joten voihan hyvin olla, että Euroopassa kohta kovin moni muukaan ei käytä euroja. Kuitenkin, aion yrittää matkustaa Saksaan ja myöhemmin muualle Eurooppaan käyttämättä ollenkaan rahaa matkustamiseen tai majoitukseen.
Olemme asuneet nyt viikon päivät Penangin saarella, Malesian itärannikolla. Löysimme todella mukavan majapaikan, homestayn, jota pyörittää kotoisassa talossa George Townin liepeillä, Tanjung Tokong -nimisellä asuinalueella mukava, maailmaa nähnyt ja kokenut mies hyvin syöneine ystävineen. Huoneesta maksamme 32 ringitiä (n. 7,5 e). Samaan hintaan kuuluvat mm. pyyhkeet, aamupala, langaton internet-yhteys, pieni kirjasto sekä kerrassaan maukkaan ystävälliset ihmiset.
Malesian sanotaan olevan Aasian ruokaparatiisi. Penangin sanotaan olevan Malesian ruokaparatiisi. Alamme vasta hiljalleen ymmärtää mitä tämä tarkoittaa. Paratiisi tämä on ruuan suhteen ainakin kolmesta syystä.
